Nyt kenties menee hieman paremmin kuin viimeksi. Pääsinkuin pääsinkin teknilliseen korkeakouluun ja vieläpä melko kirkkaasti.
Lähdin sitä sitten juhlistamaan ja join kaksi päivää putkeen, kun oli tuo Rovaniemi rokkikin. Juopoksi minusta siis ainaki on, jos ei miksikään muuksi. Terassilla oli niin mahottoman mukava istua ku tuuli aivan saatanasti. Vedet valu silmistä ja terassin tuolit lentelivät iloisesti. Mutta ei se mitään niin kauan ku tuli kaljaa hanasta.
 
Tänä aamuna vaan oli aivan hirmunen olo. Oksensinkin peräti elämäni ensimmäisen krapula oksennuksen. Se oli ihan jumalattoman paksua ja tuli aivan hirmusella paineella. Jostain syystä se oli myös paljon kitkerämpää ku laskukänni oksennus. Poltteli suuta ja kurkkua koko päivän ja jouduin vähän väliä niistämään melekosen hyvin sulanutta makkaraherkkua, joka oli sattuneesta syystä päätynyt sieraimiini.

Kotimatkallakin oli ihan saatananmoinen olo ja sen voi todistaa se etten pelännyt ollenkaan, vaikka kuski paino ku reikäpää ja ohitteli tämän tästä. Mielessä oli vain, että päsähtäi jo johonki ni helepottais tämä olo ainaki sillon.

Eilinen olemisen sietämätön keveys pääsi näköjään jossain aamuyöntunteina vaihtumaan elämisen kamalaksi kurjuudeksi.

Nyt alkoi sitten työharjoittelu. Samat tutut naamat ja samat tutut rutiinit.

Ihmispelko ahdistus paniikki vain meinaa iskeä, kun ensiksi onnitellaan lakin johdosta ja sitten kysytään mihinkäs sitä mennään kesän jälkeen. Ja aina sama virsi: Teknilliseen korkeakouluun sähkötekniikkaa ja elektroniikkaa, jos jumala suo. Huomena tulee tulokset. Ehkä minun pitäisi jo henkisesti alkaa valmistautumaan, jos en pääsekkään. Pidin sitä helppona nakkina, mutta pääsykokeet menivät totaalisesti perseelleen. No luulisi sitä pääsevänsä edes säälistä, jos on pitkästä matikasta E ja fysiikasta ja kemiasta M.

Pitäisi alkaa ehkäpä hieman selailemaan Galenosta, kun intoakin saattaisi vielä löytyä. Lääkikseen ei millänsäkään viittinny enää kirjotusten jälkeen lukea. Enkä edes tiiä, että haluanko kaivamaan lehmien perseitä vai terveyskeskuslääkäriksi pysähtymättömään oravanpyörään. Työllisyystilanne on kuitenkin varmempi, jos hoidan lajitovereitani. Ekäpä siis sinne. Vaikka mistäpä sitä tietää, jos innostun sähköalasta ihan tosissani. Tai oikeastaan luulen, että opiskelu on kivaa, mutta en tiedä sitten olenko kiinnostunut istumaan toimistossa koneen ääressä virtapiirejä piirrellen.

Saas nähdä saanko yöllä taaskaan unta. Ei sitten niin mitään stressinsietokykyä omista hän.

Kävin työkkärissä, jotta saisin työhärjoittelupaikan ja ne jumankauta lykkäs kasan papereita joihin piti hakea siskon kaiman kummin veljen koiran äidin nimmarit. Enhän minä mokomista lapuista mitään ymmärrä. Osasin täyttää niihin peräti henkilötietoni. Ensimmäinen töppi tuli, kun kysyttiin mikä minä olen ammatiltani. No siinäpä se. En kai mikään. Ammatin kohdalle olen aina ennen voinut kirjoittaa opiskelija, mutta nyt en sitäkään. Tunnen aivan käsittämätöntä häpeää. Olen pelkkä nolla. Sosiaalipummi. Eilen minulta esimerkiksi tippui se työkkärin ajanvarauskortti kultasepän liikkeen pöydälle, kun pengoin lompakkoani. Heti tuli kymmppi alennusta. Noloa.

Sitten päätin lopulta mennä Kelan tädin luo ja pyysin häntä ystävällisesti tulkkaamaan. Ei kai mulla mitään tuloja ole, enkä tiedä vielä millon opiskelut alkavat, ai mimmonen palkkatodistus.... Meinasin jo revetä, että pirkule ettekö te nyt voi vain suosiolla uskoa, mitä tämmönen maalaistollo sanoo. En minä teiltä osaa rahaa huijata, eikä siihen liiemmin mitään halujakaan löydy.

Tämä oli peräti pahempi ryöpytys kuin silloin, kun halusin perua opintotukeni ja asumislisäni kun muutin takaisin äidin helmoihin keväällä. Olin aika ihmeissäni, että minun piti viedä vaikka minkämoista todistusta siitä, että olen sanonut vuokrasopimukseni irti. Eikö se riitä, että sanon etten tarvii perkele teiän rahojanne tälle keväälle.

Eikä ole Blue onelta kuulunut mitään. Paitsi tuli yksi päivä joku automaattinen viesti, että ne on nyt lukenu sen viestin ja pyytävät kärsivällisyyttä. Jumankauta. Ei elämästä seleviä hengissä.